Leirin tavoitteena on tarjota lapsille positiivisia liikuntakokemuksia, onnistumisen elämyksiä ja mahdollisuus kokeilla sekä kehittyä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Päivät sisältävät sopivassa suhteessa ohjattua harjoittelua, pelaamista, taukoja ja rentoa yhdessäoloa.
Leirin aikana harjoitellaan osaavien ja innostavien valmentajien johdolla. Lajiharjoituksissa kehitetään perustaitoja, pelin ymmärtämistä ja rohkeutta kokeilla, jokaisen taitotaso huomioiden. Lajien lisäksi ohjelmassa on yhteisiä pelejä, leikkejä ja kisailuja, jotka tukevat ryhmähenkeä, yhteistyötaitoja ja liikunnan iloa.
Alustava leiripäivien rakenne (muutokset mahdollisia)
Aapo Häkli & Anita Karjalainen. Lisäksi mukana oman seuramme nuoria apuohjaajina tarpeen mukaan.
Ota tarvittaessa yhteys seuran toimistolle: Yhteystiedot - Kempele Wild Duckz.